sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Vegaaninen linssikastike

Olen kiinnostunut kasvisruuasta, ja tykkään niitä kokkailla. Tänään tein vegaanista linssikastiketta riisin kanssa. Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Reseptissä siis puhutaan linssipadasta, mutta itse lisäilin vettä aika paljon reilummin, jolloin myös linssien oli hyvä antaa kypsyä rauhassa. Lopputulos oli enemmänkin kastike, lisäkkeeksi söimme riisiä (sekä paistettua kanaa, koska meillä kaikki eivät ole yhtä innostuneita kasvisruokailusta kuin minä). Runsaamman veden lisäksi tuli sellainen muutos, että kesken kaiken huomasin, että meillä ei ole tomaattimurskaa, ja laitoin sen tilalle Chunky salsa medium -tortillakastikepurkillisen.

Tätä oli kiva kokkailla, ihania tuoksuja! Valmis ruokakin oli minusta hyvän tuoksuista ja makuista. 10v poika O tykkäsi ruuasta, linssit ja chili ovat yleensäkin hänen makuunsa. Mies ei yleensä syö kasviskokkauksiani, mutta tätä söi ja sanoi vieläpä, että oli hyvää!

(Alla oleva reseptikin on hieman erilainen kuin alkuperäinen, tämä tuli joskus vegaanihaaste-sähköpostissa)



Kermainen linssipata

4 annosta

  • 2 rkl rypsiöljyä
    1 sipuli
    2 valkosipulinkynttä
    1 punainen chili (tai chilijauhetta maun mukaan)
    3 cm pätkä inkivääriä (tai inkiväärijauhetta maun mukaan)
    2 tl kurkumaa
    1 tölkki tomaattimurskaa
    2 dl kaurakermaa
    1 kasvisliemikuutio (tai kasvisliemijauhetta)
    3 dl kuivia punaisia linssejä
    vettä
    (suolaa)

Kuutio sipuli, murskaa valkosipulinkynnet ja pilko chili. Jätä chiliin siemenet jos haluat lisää tulisuutta. Kuori ja raasta inkivääri.

Kaada öljy kattilan pohjalle lisää joukkoon sipuli, valkosipuli, chili, inkivääri ja kurkuma. Kuullota heti.

Lisää joukkoon tomaattimurska, kaurakerma ja kasvisliemikuutio.  Kiehauta ja lisää joukkoon linssit. Anna kiehua keskilämmöllä 10-20 minuuttia kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää vettä tarvittaessa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua ja nauti! Voit tarjoilla ruoan sellaisenaan, perunoiden, pastan tai riisin kera.

3 kommenttia:

Krista kirjoitti...

Tää on aika samanlainen kuin linssikeittokin. Ne (paksuuntuneet) jämät vois tosiaan syödä vaikka riisin kanssa!

SariL kirjoitti...

Musta taas oli aika erilainen ku linssikeitto. Teen kyllä yleensä linssikeiton tosi yksinkertaisesti: linssejä, vettä, mausteita, joskus tomaattipyrettä mutta muuten ei mitään "lisämakuja", niin tää oli ihan eri tyylinen.

Krista kirjoitti...

Ai, mulla on ollut aina paljon mausteita, jeeraa, intialaista, currya, valkosipulia, inkivääriä ja kookoskermaa =)

Meidän itsenäisyyspäivä

 Hyvää itsenäisyyspäivää! ❄ Me vietetään itsenäisyyspäivää täällä V:n luona, olen iloinen kun ollaan kaikki koolla. 😊 Eilen tein puolukkajä...