Lauantaina mies lähti korjaamaan autoa ja pojat 11v ja 12v olivat mummilla. Katselin lannistuneena kotia, joka kaipasi siivousta. Mutta eiiiii kertakaikkiaan yhtään kiinnostanut siivous. Otinkin sitten puhelimen käteen ja soitin ystävälle, että voiko heillä tulla käymään. Paremmalta alkoi jo tuntua päivä. :)
Soitin kotiin 10v;n, joka oli ollut kaverilla yökyläilemässä, laitoin tiskit, keräilin enimmät taaperon levittelemät roinat ja luutusin keittiön lattian, joten tulipahan edes jotain kotihommiakin tehtyä. Keitin makaronia ja paistoin valmiita porkkana- ja kasvis-kalapihvejä, syötiin ja eikun autoon taapero, isoveli ja äiti.
Ystävällä aika kului mukavasti oleillessa ja kahvitellessa. Taaperolla varsinkin oli lystiä kun pääsi kaverin lelukoria penkomaan ja Bumbossa istumaan ja kiipeilemään. Vielä itse pikkuiset tuntuvat olevan liian pieniä kaveeraamaan, kummallakin oli omat puuhat.
Sunnuntaina - eli tänään - samanlainen alakuloinen tunne jatkui, mikä oli eilenkin. En ole tehnyt tänään mitään ihmeellistä. Pikku kävelylenkki tuli tehtyä, kun piti viedä palautettava paketti postiin. Tunnemykkyrän avaamista on ollut tänään. Se on rankkaa. Yhden asian suhteen tuntuu ehkä vähän helpottavalta, että se eteni edes johonkin suuntaan, ja on ehkä vähän uutta näkökulmaa asiaan. Joten toiveikkaalla mielellä kohti uutta viikkoa! :)
