maanantai 27. heinäkuuta 2020

Uudessa kodissa

Aloin heinäkuun alussa tuomaan tavaroita tänne uuteen kotiin. Muutto tapahtui aika hitaasti, on tarvinut tehdä uusia hankintoja ja aluksi asuin enemmän vielä vanhassa kodissakin. Mutta nyt asumme täällä 10v:n, 12v:n ja taaperon kanssa. Pojat tuntuvat olevan aika tyytyväisiä uuteen kotiin, joitakin muutoksia vielä pitää tehdä huoneitten järjestelyn kanssa. Tässä on vähän haastava pohjaratkaisu, ja ensimmäinen suunnitelma sai vastustusta pojilta.






Olen koittanut jutella poikien kanssa muutosta ja muutoksista vähän syvällisemminkin kuin vain käytännön asioista ja huoneista, koska tuntuvat olevan vähän liiankin "cool" kaikesta, ei mietitytä mikään, ei tarvi puhua mistään. Pikkuisen saatiinkin toissapäivänä juteltua 10v:n kanssa, hyvä alku sekin. Sanoin että tässä on ollut paljon muutoksia ja isoja asioita, niin on ihan normaalia jos ärsyttää, suututtaa, hämmentää, hävettää, ihmetyttää, mitä tahansa; outoa olisi päinvastoin jos ei miltään tuntuisi.
















Ja sama juttu itsellänikin. Nyt on kulunut vielä niin vähän aikaa, että en osaa sanoa varsinkaan minun ja V:n suhteen että miten tämä toimii. Yksi ihana jutteluhetki oli anopin kanssa. Olen pienesti vältellyt V:n vanhempia muuton jälkeen, mutta nyt oli kuitenkin asiaa käydä anoppilassa. Alkuun kumpikaan ei puhunut muutosta sanaakaan, mutta sitten kun se oli mainittu niin kumpikin sai puhua ajatuksiaan siitä. Sain ymmärrystä, ja anoppi kyllä tuntee poikansa. Sanoi myös oleellisen asian, jota V ei voi itsessään myöntää tai nähdä.

Instagramiin olen postannut joitakin kuvia uudesta kodista sekä kukkakuvia (unelmiajasuuntaviivoja), saa käydä katsomassa. :)

Muurikello

Meidän itsenäisyyspäivä

 Hyvää itsenäisyyspäivää! ❄ Me vietetään itsenäisyyspäivää täällä V:n luona, olen iloinen kun ollaan kaikki koolla. 😊 Eilen tein puolukkajä...