maanantai 18. marraskuuta 2019

Marraskuisen maanantain puuhat ja puhtimietinnät


Tänään olinkin kotona lämpöilevän lapsen kanssa – terveysasemakäynnin verran poistuin kotoa. Kotipäivä on ollut siltä kannalta ihan tervetullut, että sain paremmin rauhassa tehdä asioita, joita olisin muuten päässyt aloittamaan vasta joskus illalla, tultuani töistä kotiin noin varttia vaille seitsemän ja syötyäni jotain.

Viikonloppuna kaverini soitti minulle ja kutsui tiistaina pidettävään pienimuotoisesti vauvakutsuhenkiseen naisteniltaan, sekä lisäsi minut tapahtuman suunnitteluryhmään. Suunnittelimme kuka tuo mitäkin, minä lupasin tuoda suolaisen piirakan. Kotikokki.netistä löysin tällaisen kinkkupiirakan ohjeen, tein sen muutamilla muutoksilla:

- taikinan tein 2,5 -kertaisena, kuitenkin suosittelisin tekemään sen 3-kertaisena, jos pellille tekee, koska 2,5 -kertainen annoskin oli vähän liian pieni pellilliseen.
- paprikan sijaan laitoin kirsikkatomaattia, jätin sipulin pois, ja muna-maitoon lisäsin ripauksen kuivattua basilikaa
- yksi juttu vielä, minkä tekisin toisin, jos olisin nyt tekemässä tuota. Kypsentäisin ensin uunissa pelkkää taikinapohjaa hetken, lisäisin sitten vasta täytteen ja sen jälkeen takaisin uuniin, koska nyt piti vähän ylimääräistäkin aikaa kypsentää pohjaa, ja täytteestä tuli vähän liikaa paistunut... 

Tämän päivän ”normikokkaukseksi” tein jauheliha-perunalaatikkoa, nappasin siitäkin kuvan.

Ihan pikkuisen kerkesin myös siivoilla, ja tarkoitus olisi jatkaa siivousta vielä tälle päivälle. Meillä on sunnuntaina 12-vuotissynttärit, ja olen koittanut jo hieman valmiiksi pikkuhiljaa siivoilla ja pitää jonkinlaista järjestystä, ettei sitten siivouspaniikki iskisi viikonloppuna…

Tässä tekstissä on nyt mainittuna perheenjäseniä, niin varmaan pieni perhe-esittely on tässä kohtaa paikallaan. Meidän (uus)perheeseemme kuuluu minun lisäkseni mies, kolme kouluikäistä poikaa ja vielä hännänhuippuna yksi pian puolitoistavuotias pojanvesseli.





VÄSYMYKSEN TORJUNTAA!

Kotipäivä tänään oli paikallaan myös siksi, että on ollut aika väsy ja vetämätön olo. Siitä sain ajatuksen koota pienen checklistin väsymyksen torjuntaan. Tässä on tutut perus-kotikonstit, jotka kuitenkin ainakin minulle ovat hyvinkin tarpeellinen muistutuslista. Nämä ovat myös tietyllä tavalla hyviä ensimmäisenä kokeiltavia konsteja, ja tärkeitä muistettavia silloinkin, kun väsymykseen on jokin muu syy (esimerkiksi jokin sairaus, stressaava elämäntilanne, masennus tms.).

- Rauta. On hyvä varmistaa, että saa riittävästi rautaa. Luonnollisia raudan lähteitä ovat mm. maksa, liha, täysjyvävilja, pinaatti, linssit ja pavut. C-vitamiini parantaa raudan imeytymistä, maitotuotteet puolestaan huonontavat sitä. 
- Vitamiinit ja hivenaineet. Monipuolinen ruokavalio, riittävästi hedelmiä, marjoja ja kasviksia!
- Kevyesti syöminen. Paljon sokeria, rasvaa ja hiilihydraatteja sisältävät ruuat väsyttävät. 
- Liika kofeiini väsyttää, ja liian myöhään nautittuna saattaa vaikuttaa yöuniin. Jos siis väsyttää, ei kannata lisätä kahvin juontia. 
- Valo! Näin marraskuussa kannattaa hyödyntää mahdollisuuksien mukaan se lyhyt aika päivästä, kun on valoisaa, ja ulkoilla. Kirkasvalolamppu voi virkistää. 
- Paljon liikuntaa
- Ja ennen kaikkea, riittävästi unta! 

Itselläni on parantamisen varaa lähes kaikissa näissä… Koitan parantaa tapojani! 

Smoothies, Juice, Fruits, Fruit, Ripe
Kuva: Pixabay.com

Ei kommentteja:

Meidän itsenäisyyspäivä

 Hyvää itsenäisyyspäivää! ❄ Me vietetään itsenäisyyspäivää täällä V:n luona, olen iloinen kun ollaan kaikki koolla. 😊 Eilen tein puolukkajä...