maanantai 9. joulukuuta 2019

Arkipäivän joulutunnelmaa

Toivon joululta ja joulunajalta hyvää tunnelmaa, jouluisia hetkiä, mukavaa yhdessäoloa rakkaitten ihmisten kanssa. Sen sijaan joulukiireistä ja -hässäkästä, yltiöpäisestä joulun valmistelusta ja joulustressistä en välitä...

Tänään on ollut kiva työpäivä ja tuntuu mukavalta mennä huomennakin töihin. Kumpikin asioita, joista olen todella kiitollinen. (Aiemmin kirjoitin töitten loppumisesta, mutta olinkin loppujen lopuksi vain yhden päivän työttömänä ja näillä näkymin jouluun asti ja ehkä joulun aikanakin jonkin verran töissä. Palaan varmaan asiaan tarkemmin jossain vaiheessa.) Työpäivän jälkeen kotona tunnelmaa loi jouluinen valaistus. Pappa (minun isä) kävi kyläilemässä, ja paistoin torttuja.

Huoliakin tähän päivään on mahtunut, mutta ei tarvi odottaa sitä huoletonta päivää, että voisi huomata ja nauttia hyvistä asiosta! Ihanaa joulunaikaa toivotan. <3


12v pojan huoneen värikästä tähtisadetunnelmaa

Itsenäisyyspäiväksi hankittu kukkakimppu



2 kommenttia:

Meidän itsenäisyyspäivä

 Hyvää itsenäisyyspäivää! ❄ Me vietetään itsenäisyyspäivää täällä V:n luona, olen iloinen kun ollaan kaikki koolla. 😊 Eilen tein puolukkajä...