sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Joulukuu!

Tänään on vietetty 12v sukulaissynttäreitä. On ollut mukava päivä! Synttäreillä olivat mummi ja pappa, toinenkin pappa sekä minun veljen perhe. On kahviteltu, mehuteltu, herkuteltu, kerrottu kuulumisia. Lapset kävivät mäkeäkin laskemassa.

Jouluunkin on alettu hieman jo valmistautua. Lahjoja on mietitty, ja eilen vaihdettiin olohuoneeseen tummanpunaiset verhot. Tänä vuonna ostin itselleni ensimmäisen joulukalenterin yli kahteenkymmeneen vuoteen (ihan tavallisen suklaisen mitä lapsenakin oli). Tämän päivän luukkua en ole kylläkään vielä edes avannut, herkkukiintiö täyttyi jo synttäreitten ansiosta!



Karkkikakku :D

Ei kommentteja:

Meidän itsenäisyyspäivä

 Hyvää itsenäisyyspäivää! ❄ Me vietetään itsenäisyyspäivää täällä V:n luona, olen iloinen kun ollaan kaikki koolla. 😊 Eilen tein puolukkajä...