Se olo, kun jokin vaivaa, tuntuu epämiellyttävältä kehossa, esimerkiksi mahassa tai rintakehässä, saa alakuloiseksi tai ahdistuneeksi. Kirjoitin siitä aikaisemmin hieman tässä. Nimesin sen tänään Tunnemykkyräksi. Se on ollut sellainen, minkä haluaisi mieluummin vain pois häiritsemästä, eikä sitä huvittaisi paljon tarkastella, miettiä tai puhua siitä. No tänään ja eilen on kuitenkin ollut taas Tunnemykkyrä enemmän pinnalla -päiviä, ja se on pyörinyt mielessä. Pohdin vähän, mitä asioita tai tunteita mykkyrään ehkä kuuluu, ja KIRJOITIN RUNON! Sitä en aio tässä julkaista, mutta se oli kyllä aika mahtavaa.
Kävelyllä käynti oli tänäänkin tosi hyvä juttu, kävin tällä kertaa taaperon kanssa rattailla ulkoilemassa. Ei edes paljon haitannut vaikka oli liukasta, tuulista ja vettäkin satoi välillä.
Minun Oma Nurkka. Aiheitani ovat oman elämäni isot ja pienet, hyvät ja tärkeät asiat, arki ja joskus juhlakin, perhe, hyvä mieli, hyvinvointi, luonto, puutarha. Meidän (uus)perheeseemme kuuluu minun lisäksi mies, kolme kouluikäistä poikaa ja yksi taapero. Tervetuloa! :)
perjantai 3. tammikuuta 2020
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Meidän itsenäisyyspäivä
Hyvää itsenäisyyspäivää! ❄ Me vietetään itsenäisyyspäivää täällä V:n luona, olen iloinen kun ollaan kaikki koolla. 😊 Eilen tein puolukkajä...
-
Minulla on tänään käynyt mielessä useampia eri ajatuksia, mistä kirjoittaisin blogissa. Yksi asia on kuitenkin seurannut minua tänään oikeas...
-
Tämä kuva on lauantailta. Kihloihinmenopäivän-kunniaksi-kukkia, jotka sain muutama päivä sitten. Istutin ruusut isompaa...
-
Paikka, joka on sinun oma. Jossa voi rentoutua, rauhoittua, haaveilla, istuskella rauhassa... Minulle se on kasvihuone. Puutarha- ja piha...

2 kommenttia:
Runojen kirjoittaminen tekee aina hyvää!
Kirjoitin paljon runoja viisivuotiaasta varhaiseen keski-ikään asti. Siellä on paljon haavoja parannettu ja tunteita vapautettu :-)
Hienoa!
Runoilla on ihan omanlainen yhteys tunteisiin :)
Lähetä kommentti