Kerkiänpäs vielä syyskuun puolella kirjoittamaan! Olen kyllä kaivannut kirjoittamista ja blogi- ja kuvajuttuja, mutta ei vaan ole ehtinyt eikä jaksanut. Siitä tuo otsikkokin.
Kirjoitin jo ihan ensimmäisessä blogipostauksessani viime marraskuussa työn ja oman jaksamisen, perheen ja kaiken muun yhdistämisestä ja sen haasteellisuudesta (juuri käväisin lukemassa ja muistelemassa, mitä olen kirjoittanut). Paljon olen asiasta oppinutkin, mutta haastavaa se on edelleen. Esimerkiksi nykyään tiedän, mikä on minulle sopiva työtahti ja työmäärä, ja pyrin sen mukaisesti elämäänkin. Mutta siinä se hankaluus onkin! Kun ainakaan toistaiseksi ei ole sellaista työtä löytynytkään pitkällä aikavälillä, joka olisi työajan ja työn sisällön puolesta omaan jaksamiseeni sopiva. Niin sitten sitä joutuu elämään enemmän tai vähemmän epävarmuudessa ja koittaa jollakin tavalla hidastaa liiallista työtahtia - tai vastaavasti lupautua tekemään enemmän kuin tietää jaksavansa, siinä pelossa ettei muuten saa pian ollenkaan töitä jos on liian "valikoiva". Kun kuitenkin oikeasti nimenomaan haluaa olla töissä.
Näin tein tänä syksynä. Ja mitä pidemmälle syksyä mennään, sitä enemmän alkaa olla vanhoja tuttuja juttuja: työpäivien jälkeen on kaikki puhti pois, välillä ei meinaa jaksaa edes ihan pakollisia huolehdittavia asioita hoitaa, väsymys, aamut on alkaneet jonkin verran ahdistaa, ja ennen kaikkea se, että missään välissä en ehdi palautua työstä ja rentoutua. Viikonloput menevät aivan liian nopeasti, ja nekin pitää suunnitella niin, että ehtii ihan pakollisimmat ja tärkeimmät asiat tekemään, ja karsimaan tosi paljon kaikkea pois, kun ei halua että viikonloputkin on yhtä paikasta toiseen juoksemista.
Mutta toisaalta tämän tiesin jo etukäteen, ja se kestää tietyn aikaa.
Siinä tuollaiset tämän hetken "pitemmän ajan kuulumiset" - ainakin aiheesta työelämä.
Tänä viikonloppuna ollaan vietetty V:n (mieheni) pojan 12-vuotissynttäreitä. Synttärit pidettiin V:n luona, ja paikalla olivat meidän kaikkien lisäksi mummi ja pappa, synttärisankarin setä, serkku ja serkun kaveri, minun isä ja yksi kaveriperhe. Synttärit sujuivat ihan mukavasti.
Ensi viikonloppuna on sitten seuraavat kemut, O:n 11-vuotissynttärit. Minun isän 60-vuotissynttäreitten valmistelu myös etenee. Lahjaksi aion antaa valokuvakirjan, ja olen mm. perehtynyt vanhojen kuvien digitoimiseen, etsinyt hyviä kuvia ja kysellyt vähän muiltakin, ja käynyt koneella olevia valokuvia läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti